tiistai 1. tammikuuta 2013

Red and white

Heissan! Super-mahtavaa Uutta Vuotta 2013 kaikille! :) Teen nyt tällaisen pikapostauksen kynsistä, jotka tein joulun jälkeen. Nämä kynnet näyttivät mun mielestä kivemmilta 'livenä' kuin kuvissa. Se saattaa toki johtua siitä, että valkoinen lakka ei ollut täysin kuiva, kun lakkasin päällyslakalla ja niin valkoinen lakka sotkeutui punaiseen lakkaan.
 

 


 Mitäs mieltä ootte näistä? :)

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Täällä taas!

Moikka! :) Myöhäiset hyvän joulun toivotukset tähän alkuun teille lukijoille! Postailu on jäänyt tässä parin kuukauden aikana kokonaan pois. Ensin en lakannut kynsiä vähään aikaan, sitten aloitin taas lakkaamisen, mutta kuvat jäivät aina ottamatta. Inspiraatio on myös ollut hieman hakusessa, enkä ole jaksanut myöskään tehdä postauksia, kun on ollu niin paljon kaikkea muuta. :) Nyt kuitenkin loman alkaessa energiaa, valoa ja aikaa riittää postaamiseen. Tässä ois kynnet, jotka tein jo varmaan joulukuun alussa. :D Kuvat on otettu muutama päivä lakkaamisen jälkeen, joten jouduin hieman korjailemaan niitä.


Toivottavasti tämä postaus-into pysyy nyt mahdollisimman pitkään. :D Ihanaa viikkoa kaikille! :)

lauantai 27. lokakuuta 2012

Leimailua ja fimojen käyttöä

Hei kaikille! :)

Geelikynsien poiston jälkeen en ole kynsiä sen kummemmin koristellut, vaan ainoastaan lakannut yksiväriseksi. Löysin kuitenkin kamerastani kuvat eräistä kynsistä, jotka mulla oli vähän aikaa sitte ja ajattelin ne tulla esittelemään. Liila lakka on Mavalan Charm 205, tykkään tosi paljon tämän lakan sävystä ja se sisältää pientä kimalletta, joka ei valitettavasti kuvissa kuitenkaan näy. Liilan lakan päälle leimasin Konadin laatasta m63 kuvion, jonka jälkeen kiinnitin strasseja ja kukkafimot. :) Olin melko tyytyväinen lopputulokseen.

 

Kommentoikaa ja viettäkää mukava viikonloppu! :) Heips!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Geelikynnet

Tervehdys kaikille uusille ja vanhoille lukijoille! :)
Noniin, vihdoin pääsen esittelemään teille, mitä kynsilleni on tapahtunut. ;) En ole koskaan ajatellut laittaa geelikynsiä, mutta ystäväni oli alkanut tekemään niitä, joten halusin itsellenikin sellaiset. :) En ehkä sen takia ole aikasemmin näitä halunnut, koska näitä pitäisi hoitaa tietyn väliajoin ja oma kynsi hieman kärsii. Mulla oli nämä melkein 3 viikkoa, mutta sitten oli pakko repiä pois, koska oma kynsi oli kasvanut jo niin pitkäksi. :) Tykästyin näihin kynsiin tosi tosi paljon ja varmaan jossain vaiheessa laitatan uudestaan, mutta tuskin nyt ihan lähiaikoina kuitenkaan. Nyt omat kynnet on tällaset nysät ja pitää vaan kärsivällisesti jaksaa odottaa, että nää kasvaa pidemmiksi. :) Tässä ois nyt kuitenkin muutama kuva geelikynsistäni:






Niinkuin varmaan huomasittekin blogin ulkoasu koki pienen muutoksen. Tein pientä säätöä, koska vanha ulkonäkö alkoi jotenkin kyllästyttämään. Banneri ja ulkoasu ei vieläkään ole aivan sellainen kuin haluaisin, mutta en tiie tuleeko se koskaan olemaan. :D Nyt kuitenkin tyydyn tähän, kunnes keksin jotain parempaa. ;)

Kertokaa toki mitä piditte näistä geelikynsistä ja geelikynsistä yleisestikkin. Entä mitäs tykkäätte blogin uudesta ulkoasusta? :) Nyt toivotan teille kaikille lukijoille oikein ihanaa syyslomaa (niille kenellä sellainen on) muuten myös hyvää viikonloppua! :)

perjantai 28. syyskuuta 2012

Konad kukkia ja liukuvärjäystä!

Moikka kaikille!
Kauhee kiire taas ollut tällä viikolla koeviikon takia (on edelleen :D) ja suurin osa ajasta on menny lukemiseen...takkuilee taas tää kirjottaminen vähäsen, ku tulee harvemmin postattua, mut yritän parhaani! Ulkonaki on taas niin masentava ilma ja vettä sataa joka päivä enkä tykkää yhtään. Nyt kun syksy on tullu oon selvästi lakannut kynsiä paljon synkemmillä sävyillä. Kesällä rakastin neonkeltaista, pinkkiä ja kaikkia kirkkaita värejä, mut nyt suurin osa lakkauksista on ollut tummanpunaisia, sinisiä ja mustia. Yleensä kuitenki tykkään talvisinkin tehdä kesäisiä kynsiä, kun muuten on niin synkkää. :) Jos nyt kuitenki mentäis niihin lakkauksiin...

Lakkasin Dependin melko tummanpunaisella lakalla ensin ja sitten töpöttelin sienellä mustaa lakkaa kärkeen. En tiie voiko tota liukuvärjäykseks sanoa, mut ainaki käytin siis samaa tekniikkaa. :D Tajusin myös että voisin käyttää Konadeja pitkästä aikaa ja päädyin sitten leimaamaan valkoiset kukat. (Pahoittelen jo näin valmiiksi kuvien huonoa laatua :D)
 Oon ollu kunnon tohelo tässä muutaman viikon aikana ja aina kun oon lakannu kynnet ja koristellu nii tottakai ne kuvat on jääny ottamatta. Tottakai hoksaan vasta lakkausten poisoton jälkeen, että kuvat unohtuivat. Yritän nyt kuitenki parantaa tapani ja muistaa ottaa kuvat. :)

Kiitos kaikille ihanaisille, ketkä aina jaksavat kommentoida! <3 Kertokaa toki mielipiteenne näistäkin kynsistä, sekä käytättekö te myös synkempiä sävyjä syksyisin/talvisin kuin keväisin/kesäisin? Ihanaa viikonloppua kaikille! :)